Voi olla, että usein juuri häpeän tunnetta on hankalaa sietää. Voi myös olla, että häpeä on kuin epämääräinen möykky, jolle ei oikeastaan löydy edes sanoja. Joskus myös muiden häpeilemättömyys voi aiheuttaa häpeää.
Häpeä voi muodostua haitalliseksi. Se voi aiheuttaa arvottomuuden ja riittämättömyyden tunnetta. Esimerkiksi häpeälliset kokemukset, tuen puute ja vaille jääminen voivat olla haitallisen häpeän ja syyllisyyden tunteiden taustalla.
Negatiiviset uskomukset itsestä voivat lamauttaa ja syövät toimintakykyä.
Häpeä voi vaikuttaa moneen asiaan, kuten seksuaalisuuteen. Se voi heikentää omien rajojen asettamista ja sanoittamista, jarruttaa nautintoon heittäytymistä ja ylipäänsä omannäköisen seksuaalisuuden toteuttaminen voi olla vaikeaa. Voi myös olla, että häpeä estää itseä tutkimasta omaa seksuaalisuutta ja tällöin ei ehkä oikeastaan edes tiedä mitä kaikkea siihen kuuluu tai haluaa sinne kuuluvan.
Voiko häpeä olla myös hyvää? Voi olla, sillä onkin tehtävänsä. Sen avulla opitaan ennakoimaan omien tekojen merkitystä. Häpeä ja syyllisyys voikin siis auttaa tarkastelemaan omaa toimintaa. Se voi myös kertoa mitä saa tehdä ja mitä ei, se voi kertoa milloin olemme rikkomassa toisen ihmisen rajoja. Toisten ja omien rajojen kunnioittaminen on äärimmäisen tärkeää. Häpeästä ei tarvitse pyrkiä kokonaan eroon, eikä ehkä kannatakaan. Jos kuitenkin kokee häpeän vaikeuttavan omaa elämää jollain tavoin, on hyvä hakea tähän apua. On hyvä pitää myös mielessä se, että haasteet eivät välttämättä tarvitse olla kovin suuria, jotta apua ja tukea voisi hakea. Meillä ihmisillä on välillä vääristynyt ajatus, että meidän tulisi pärjätä ja osata ratkoa haasteitamme ilman kenenkään apua. Keskustelu ulkopuolisen ihmisen, kuten seksuaaliterapeutin kanssa, voi avata uusia oivalluksia.
Häpeää on mahdollista hoitaa ja tutkia. Myötätuntoisempi ja armollisempi suhtautuminen itseä kohtaan voi jo vähentää haitallisen häpeän vaikutuksia. Häpeä voi olla aihe, jota käsitellä seksuaaliterapiassa. Seksuaaliterapeutin kanssa käyty keskustelu on luottamuksellista. Saa rauhassa tutkia mitä häpeän kokemukseen kuuluu, miten se omassa elämässä näyttäytyy. Häpeä voi näyttäytyä omassa elämässä hyvin laajalti ja olla vaikuttamassa kielteisesti omaan seksuaalisuuteen, siihen kuka olen. Omaa häpeän tunnetta voi oppia sietämään ja tunnistamaan asioita sen taustalla. Vaikka häpeä ei poistuisikaan kokonaan, voi oivaltaa, että sillä on oma merkityksensä ja viestinsä.
Tutustu myös muihin kirjoittamiini blogi kirjoituksiin.