Tämä otsikon kysymys ’’mitä seksuaaliterapeutti tekee’’ on kysymys, joka kysytään minulta usein. Tarkemmin sanottuna, kysyjä haluaa usein vastauksen kysymykseen mitä seksuaaliterapiassa tehdään.
Monesti sitä itse unohtaa, että eihän tämä kaikille olekaan niin itsestään selvää. Vastaus kysymykseen voi hieman vaihdella, riippuen kuka vastaa. Meillä seksologeilla on erilaisia pohjakoulutuksia seksologian opintojen lisäksi. Se voikin myös vaikuttaa siihen, minkälaisella otteella kukakin työtä tekee. Pääasiassa kuitenkin seksuaaliterapia on ns lyhyt terapiaa, keskustellen käydään asioita läpi: muun muassa ihmisen seksuaalihistoriaa, myös nykyhetkeä, annetaan mahdollisesti tehtäviä ja pohditaan ja tutkitaan yhdessä esimerkiksi tunteita ja käyttäytymismalleja. Minä toki vastaan vain omalta kohdaltani ja muilla seksologeilla voikin olla erilaisia näkemyksiä ja vastauksia tähän otsikon kysymykseen.
Joskus joku myös pilke silmäkulmassa kyselee seksivinkkien perään ja puheessaan jo päättelee, että seksuaaliterapiassa sitten käsitellään vaan sitä seksitilannetta. Asiahan ei nyt aivan näinkään ole. Seksuaaliterapiassa keskustellaan toisinaan hyvinkin laajasti ihmisen elämästä ja hyvinvoinnista, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Asiakkaasta riippuen, ei välttämättä edes ole aiheellista keskustella ollenkaan hänen seksitilanteistaan, seksuaalisuus kun on muutakin kuin seksiä.
Seksuaaliterapiassa voidaankin oikeastaan keskustella mistä vain, tärkeää on kuitenkin pitää mielessä se, miten tämä vaikuttaa seksuaalisuuteen ja tutkia sitä. Annan kuvitteellisen esimerkin: ’’Asiakas kertoo, että työt eivät ole sujuneet pitkään aikaan ja kotonakin puolison kanssa on jatkuvasti riitaa. Olo on vetämätön ja ahdistunut, oma seksuaalisuus tuntuu olevan kaukainen muisto vain menneisyydessä.’’ Näin ollen, asiakkaan kanssa lähdettäisiinkin pohtimaan kokonaistilannetta ja sen vaikutuksia seksuaalisuuteen, minkälaisia asioita sieltä nousee esiin. Näkisin että elämän eri osa-alueet vaikuttavat hyvin laajastikin seksuaalisuuteen, toiset voivat olla herkempiä vaikkapa erilaisille muutoksille tai vaikkapa stressaaville tilanteille.
On todella tavallista, että seksuaaliterapeutille meneminen jännittää. Seksuaaliterapiassa kun käsitelläänkin intiimeintä osa-aluetta ja asioita, jotka siihen vaikuttavat. Seksuaaliterapia onkin aivan todella oivallinen paikka keskustella ihmisyydestä, olemisesta, siitä kuka oikeastaan olet, mistä olet lähtöisin, mihin olet matkalla. Seksuaaliterapeutin tehtävä ei ole arvostella tai tuomita tai antaa muutenkaan elämänohjeita. Seksuaaliterapiassa asioita käsitellään luottamuksellisesti keskustellen ja terapeuttisten harjoitteiden avulla. Seksuaaliterapeutti kuuntelee, avaa keskustelua, kysyy ja on läsnä sinun asioidesi äärellä.